PIHAPIIRI

Kota, Eemelinpirtti, Sammuntupa ja perinnekampetta
Pihapiirimme vanhat rakennukset ovat rakennettu 1800–1900-luvuilla, mutta joiden luoman ilmapiirin voi yhä aistia. Pihapiiriimme kuuluu useita rakennuksia, joita ympäröivät pienet pellot latoineen luoden perinteikkään ja historiallisesti arvokkaan ympäristön tuntureiden ja vaarojen suojaan Ounasjoen varrelle.

EEMELIN PIRTTI
Eemelin Pirtti on vuonna 1898 rakennettu hirsirakennus, jota sukulaisemme ovat aikoinaan asuttaneet. Rakennus on siirretty tilallemme 1990-luvulla Lintulan kylästä.
Nykyään Eemelissä voi viettää yhtä aikaa ja samalla ruokailla noin 50 henkeä. Pirtin seiniä koristaa esineitä, jotka henkivät vanhoja aikoja ja antaen pirtin hirsiseinille muistoja menneistä. Yläkerrassa puolestaan on 4 huonetta, joissa yhteensä voi yöpyä tarvittaessa 16 hlö. Huoneet ovat nykyaikaiset ja valoisat, mutta samalla kodikkaat.

POROPIRTTI
Poropirtti on toiminut alun perin Lokittamalehon savottakämppänä, joka on palvellut Lapin savotoissa 1950-luvulla.
Nykyisin poropirtti toimii museona, jonka seinillä on esillä vanhaa poronhoitokulttuurin esineistöä, sekä vanhaa suomalaista metsästys-, kalastus- ym. luontaistalouteen liittyviä työkaluja, joilla on monta tarinaa kerrottavanaan. Lisäksi pirtti voi toimia ruokailu- sekä kokoustilana 50 hengelle. Pirtin ”terävässä” päässä on uutuutena hääpareja varten morsiussviitti, josta on kaunis näkymä joelle.

KODAT
Pihapiirissä on kaksi kotaa, joista pienempi on tilamme vierailijoiden käytössä yleisesti, kun taas suuremmassa kodassa voidaan tilauksesta järjestää kotaruokailuja, lapinkasteita ja joikuesityksiä, lapin tarinoita, häitä yms. Suurempaan kotaan mahtuu noin 35 henkeä yhtä aikaa, kun taas pienempään noin 10 henkeä.